sunnuntai 13. huhtikuuta 2014 | 11.30

Terkkuja Rodokselta!

Täällä ollaan ihanan auringon alla, ahh! <3 Minä, äitini ja äidin miniä. Kolme daamia vauhdissa.

Huomaa, että täällä Rodoksella on sesonki vasta alkamassa, hotellit ja kadut ammottavat vielä tyhjillään, suurin osa ravintoloista on vielä avaamatta. Olimme eilen ensimmäiset turistit myös Sea Melody hotelliimme, kertaheitolla tänne ampaisi 200 suomalaista. Muun maalaisia täällä ei taida vielä ollakaan. Vähänhän se tuntuu ankealta, kun kaikki puhuu suomea, mutta ei anneta sen häiritä. Aika hauskaa ajatella, että olemme varmaan ensimmäiset turistit koko lomakohteessa.

Myös säästä huomaa, että takana on talvi ja kesä vasta alkamassa. Auringossa on ihanan lämmintä, hymyilyttää väkisin auringon suloinen lämpö. Tuuli on vielä kylmä, ja iltasella pitää olla pitkää päällä. Muuten huhtikuu näyttää todella kauniilta, vielä ei ole aurinko ehtinyt polttaa luontoa ruskeaksi. Kaikkialla on vehreää ja kukat ovat puhkeamassa loistoonsa.

Hintataso täällä on PALJON edullisempi, kuin mitä olin ajatellut. Ainakin eilisen perusteella. Kävimme jossakin pienessä kreikkalaisessa kahvilassa, josta tilasimme gyrokset (pitaleipään käärittyä suolaista possua, tzazikia, tomaattia, punasipulia ja ranskanperunoita), 2 olutta, 1/2 litran pullon retsinaa (kreikkalaista, pihkan makuista valkoviiniä) ja 2 pulloa vettä. Koko roska maksoi 18€. Voitteko kuvitella? Saimme myös ihanaa palvelua, kahvilan pitäjä Reetta (en tiedä miten hänen nimensä kirjoitetaan) oli ihana hymy kasvoillaan koko ajan.

Viihdyimme kyseisessä kahvilassa varmaan useamman tunnin kreikkalaispappojen joukossa. Yhdeltä kreikkalaispapalta Theofilokselta kysäisin sitten ravintolavinkkiä, ja ai että minkä ravintolan Theofilos meille näyttikään! Hän ihan konkreettisesti näytti paikan minulle, autolla pyöräytti minut ravintolan kautta, ja kävi vielä erikseen ravintolan emännältä Yolandalta kysymässä, ovatko illalla auki.

Sain ravintolan kortin, mutta paikan nimi on siinä kreikaksi. Eli ei siis aavistustakaan, minkä niminen paikka oli. Tilasimme oluset, pullon viiniä, kreikkalaista salaattia, tzazikia, lammasta, kalaa, mustekalaa ja jättiravun pyrstöjä. "Pieniä annoksia" useampia. Pöytä oli niin täynnä ruokaa, etten edes tajunnut kuvaa ottaa. Ja arvatkaa, paljonko maksoi tuo jätti-illallinen kolmelta hengeltä juomineen?

NELJÄKYMMENTÄ KAHDEKSAN EUROA!!!

En voi muuta kuin täydellä sydämellä suositella paikkaa, jos tänne Ixian suunnalle joskus eksytte!



Muuten eilinen päivä meni oleskellessa ja tallaillen tätä lähiympäristöä ympäri. Kaunista, rauhallista ja huikean ystävällisiä ihmisiä.

Joka kerta, kun tulen Kreikkaan muistan miksi tätä maata niin kovasti rakastan. Tästä lomaonnesta puuttuu ainoastaan oma ukko, joka jätettiin kotiin tienaamaan.

Laittaisin tänne paljon kuvia, jossei tämä hotellin ilmainen wifi olisi niin armottoman hidas. Toivottavasti löytyy jostakin vähän nopeampi yhteys.

Terkkuja sinne kotosuomeen! Mä painun takaisin aurinkoon :)


Ps. Kuvamatskua löytyy paremmin instagramista nimellä elisadafinn

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos ihanista kommenteista!

Malli: Simple Grey Variant © Koodikielellä