keskiviikko 4. syyskuuta 2013 | 11.23

Miniloma

Vuosi sitten tähän aikaan jännitti jo kovasti. Vuosi sitten tänään aamupäivällä kotiutettiin mun ihana rakas bling (sormus), jota en tosin päässyt hypistelemään kun vasta sitten vihkitilaisuudessa. Ja iltapäivälle oli varattu day spa visiitti Långvikiin, jossa äidin kanssa hoideltiin jalat ja nassut kuntoon. Uskomatonta, että siitä on jo vuosi.

Ote hääblogistani päivälleen vuoden takaa.
Hääblogini on sulkeutumassa pikapuolin, joten nyt on viime hetket käydä kurkkimassa, jos kiinnostaa :D
Lähdemme huomenna miehen kanssa juhlistamaan ensimmäistä hääpäiväämme Naantaliin ja Turkuun. Ensin pari yötä Naantali Spa:ssa, ja sitten vielä yksi yö Turussa, Turun Radisson Blu -hotellissa. Suunnitelmissanihan oli vaikka mitä ihania lomamatkoja, ja varasinpa minä meille jo loman Italiaankin... Lopulta päädyimme kuitenkin minilomaan kotimaassa, budjetti kun ei ihan mahdottomasti antanut periksi. Ja ei sitä viitsi lähteä lomalle niin, että joka penni pitää laskea. Ehkäpä sitten ensi vuonna joku ihana loma ulkomailla..

Mutta miksei loma voi olla ihana myös täällä Suomessa? Meillä on Naantali Spa:ssa parempi Deluxe -huone, ja ajatuksissa nautiskella myös jostain kivoista hoidoista. Ja syödä ihanissa ravintoloissa. Ja pyöräillä Naantalin vanhassa kaupungissa.

Kuvakaappaus Naantali Spa:n sivuilta
Lauantaina siirrymme viettämään varsinaista hääpäivää Turkuun. Majoitumme Radisson Blu -hotellin saunallisessa Superior -huoneessa, ja iltaa vietämme Höyrylaiva Ukko-Pekalla. Risteilemme Loistokarille, jossa tarjoillaan grillibuffet -illallinen ja nautitaan livemusasta ja Airiston tunnelmasta. Toivottavasti säät suosii! :)

**Kuva**

Tarkoituksena on myös vierottautua hetkeksi sosiaalisesta mediasta, internetistä, puhelimista ja luonnollisesti myös blogimaailmasta. Kolme päivää olen päättänyt omistaa täysin miehelleni ja meille. Ja laatuajalle.


Ihanaista viikonloppua kaikille, täällä taas ensi viikolla!

Rakkaudella,
Elisa

Ps. -5kg tavoite täyttyi - vaaka näytti aamulla 5,9kg vähemmän kuin elokuun alussa!! Jeeeeee!!!

Pps. Blogini täyttää virallisesti vuoden nyt sunnuntaina. Sen kunniaksi blogille uusi ilme - mitäs tykkäätte?

5 kommenttia:

  1. Ihanaa minilomaa teille! Samankaltaista Naantali-Turku-settiä on tullut itsekin pari kertaa vedettyä, nyt se olisi edessä taas lokakuussa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Marjo! Me odotellaan jo ilolla, pikku breikki on aina tervetullut! Meille Turku-Naantali on vähän oudompaa aluetta, joten tosi kivaa on päästä vähän sinnekin palloilemaan! :)

      Poista
  2. Tykkään uudesta ilmeestä :)!

    VastaaPoista
  3. Ihanaista minilomaa ja ykköshääpäivää! <3

    VastaaPoista

Kiitos ihanista kommenteista!

Malli: Simple Grey Variant © Koodikielellä