keskiviikko 19. kesäkuuta 2013 | 14.08

Lontoo kuvina 15.-17.6.2013

Ahh, ihana reissu Lontoossa on nyt takanapäin. Hyvä mieli jäi minireissusta rakkaan ystävän kera. Olemme pyrkineet tapaamaan noin kerran vuodessa, joko minä menen Edinburghiin tai hän tulee Suomeen. Tai sitten ollaan tavattu puolimatkassa, eli tuolla isolla kirkolla kuten nyt viikonloppuna. Saas nähdä, mitä ensi vuonna keksitään!

Tässä muutama kuvakollaasi meidän reissusta. Niinhän se on, että kuvat kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Joten tässä tulee:
Meidän hiano hotelli! Kuinka monta kertaa olet saanut lämmitetyn "chocolate chip" -keksin sisäänkirjautuessasi hotelliin? Ja enpä ole koskaan aikaisemmin törmännyt omenakoneeseen hotellihuoneessa...
Karkkia ja cocktaileja! <3
Perus turistikuvia. Mitäs muitakaan! Alimmissa kuvissa oikeella ollaan jokiveneristeilyllä Thamesilla.
Lisää perus turistikuvia.
Viikonlopun aikana syötiin hyvin, shoppailtiin ja käveltiin ihan älyttömästi.

Oltiin myös aivan yli-ihanilla markkinoilla Greenwitchissä, niistä ajattelin kirjoittaa ihan oman postauksensa.

Ihanaa kun aurinko taas paistaa!

Rakkaudella,
Elisa

lauantai 15. kesäkuuta 2013 | 8.14

Postausta korkeuksista


Terkkuja lentsikasta! Ajattelin vaan tulla tännekin fiilistelemään, että netti lentokoneessa on ihan parhautta. 

Matka lähti käyntiin vähän eri taavalla kun suunnittelin - tarkoituksena oli nauttia kentällä skumppa-aamiainen ihan näin loman kunniaksi. Mutta onnistuin jotenkin jumittamaan selkäni eilen, ja lääkäri määräsi matkalle mukaan Panacodeja ja lihasrelaxanttia. Kummasti ne lääkkeet auttoikin, mutta niiden relaksoiva vaikutus aiheutti sen, että en meinannu jaksaa herätä ollenkaan..

Kiirehän siinä sit tuli, ja ihan viime minuuteilla sain itseni tsekattua sisään lennolle. kenttä oli ihan täynnä lomalaisia, ja toinen paniikki tulikin sitten turvatarkastusjonossa, joka oli ikuisuuden mittainen.

Loppu hyvin, kaikki hyvin, nyt ollaan turvallisesti täällä 10km korkeuksissa matkalla kohti LONTOOTA! Jeah!

Kivaa viikonloppua kaikile!

Rakkaudella, 
elisa

...joka on vielä ihan unenpöppörössä

torstai 13. kesäkuuta 2013 | 14.15

Uusi projekti, mummoruutuja olkkariin?

Mietin itselleni jotakin puuhaa lentokoneeseen. Virkkuutyön olen sinne ennenkin roudannut, ja ajattelin nytkin ottaa pari lankakerää kera virkkuukoukun mukaan. Ja iPadin tietty kuulokkeiden kera. Voi sit kattella leffoja ja tuunailla jotakin.

Nyt kun olkkarin kalustehelvetti on tulossa päätökseen (lipaston pitäisi tulla viikon sisällä), olen miettinyt muutakin sisustusta. Verhot ainakin vaihtunevat valkoisiksi, ja ajattelin ehkä virkata jotakin piristystä sohvalle.

Tässä pari ajatusta:

**KUVA**
**KUVA**
Meillä on vaalea sohva, ja kaikki kalusteet tummaa puun näköistä materiaalia, harmaa matto ja sitten se toivottavasti pian tuleva valkoinen lipasto. Varsinkin tämä alempi vaihtoehto näyttää tosi kivalta mun mielestä.

Noita tilkkuja olisi helppo ja kiva sit virkkailla vaikka lentsikassa, ne kun on tosi nopeita ja kivoja tehdä (kunnes kyllästyminen iskee). Pahin homma mielestäni näissä mummoruuduissa (aka isoäidinneliö) on lopulta se lankojen never-ending päättelyrumba ja yhteenompelu.

Tämä ei olisi minulle ensimmäinen projekti laatuaan, ihan tämän blogin alkutaipaleella esittelinkin teille jo tämän tekeleen:

Kuva blogitekstistäni "Peitto valmis!"
Huomenna sit lankakauppaan!

...ja ylihuomenna sinne IIIIIIISOLLE kirkolle!! jEEjEE!

Rakkaudella,
Elisa

Ps. Rouva Koo, sun tilaama projekti lähtee myös lentokoneeseen mukaan, älä huoli! ;)

tiistai 11. kesäkuuta 2013 | 22.13

Testailua ja Lontoofiilistelyä!

Ajattelin testailla, miten tämä blogin kirjoitus käy iPadilla. Oon lähössä viikonlopuksi LONTOOSEEN (jiiiiihaaaaaa!!!!!), ja jos vaikka innostuisin jotain sieltä postaamaan, niin tää on hyvä testata.. ;)

Tapaan Lontoossa mun rakkaan ystävän, Alisonin, jonka kanssa asuttiin Skotlannissa 2 vuotta kämppiksinä. Alison asuu edelleen Skoteissa, mutta käy Lontoossa töissä. Niinpä sovittiin treffit sinne, kun sinne on halvempaa ja nopeampaa matkustaa.


Alison on tässä kuvassa vasemmalla, oikealla on Rachel, mun toinen parhaista ystävistä Skotlannissa. Rachelin kanssa oltiin opiskelukavereita, ja Hengattiin 4 vuotta aika tiiviisti. Ihanaiset naiset tulivat molemmat Suomivisiitille viime syyskuussa juhlimaan meidän häitä <3 <3

Eipä mulla muuta. 

Rakkaudella,
elisa

maanantai 10. kesäkuuta 2013 | 11.21

Lintsifun!

Lauantaiaamuna korkkasimme koko perheen voimin Linnanmäkikauden. ERTO järjesti 40 -vuotissynttäriensä kunniaksi kaikille jäsenilleen yksityistilaisuuden, joten meillä oli mahdollisuus nauttia Lintsifiiliksestä jo aamu kymmenestä alkaen. Luulin, että jonotukselta oltaisiin selvitty yksityistilaisuuden siivellä, mutta ei ihan toiminut. Kaikkiin suosittuihin laitteisiin oli aika kovat jonot. Mutta toisaalta luulen, että iltapäivällä jonot olisivat olleet kaksinkertaiset - sen verran hyvä keli meillä oli!

Tässä vähän fiilistelyjä lauantailta:






Kyllä vaan on Linnanmäki ihan huisa paikka, siellä tulee hyvälle tuulelle näin aikuisenakin! Joskaan kaikista laitteista ei enää selviä ilman pahaa oloa. Ei taida olla kieputukset enää vanhaa varten. Meidän 10 -vuotias varhaisteini olisi kyllä halunnut pyöriä joka laitteessa, mutta aikakin loppui lopulta kesken.

Isoin aika me TUHLATTIIN Kyöpelinvuoren Hotellissa (ent. kummitusjuna). Voi pettymys mikä kökkö koko vehje oli. Jono laitteeseen kesti melkein 45 minuuttia, ja ei kyllä ollut jonotuksen arvoinen. Noidat oli hyvin tehty, mutta ajoitukset kaikille "pelotuksille" olivat pielessä ja jotenkin jokainen eri kohta oli liian irtonainen. Siitä ei saanut kivaa kokonaisvaikutelmaa. En siis suosittele vempainta, ikävä tuli vanhaa kunnon kummitusjunaa...

Onneksi vanha Vuoristorata on ja pysyy, se on kyllä ihan paras!!!


Mikä on sun lempparilaite Lintsillä?



Muksaa alkanutta viikkoa!

Rakkaudella,
Elisa

perjantai 7. kesäkuuta 2013 | 9.41

Maistuis varmaan sullekin!

Kesäiset säät ovat vaikuttaneet meidänkin ruokavalioon. Tekee mieli jotain raikasta. Tässä parin viime päivän menuut, omnomnom!

Grillattua kanaa, maissia ja ananasta, vihersalaattia ja hyvää rouhepatonkia:


Meillä ei ole omaa grilliä, mutta kerrostalomme pihalla on varsin mukava grillipaikka, jossa vietetään kesäisin paljon aikaa. En ole tainnut kovin usein nähdä kerrostalon grillipaikkaa niin usein käytössä, kun mitä meidän talonyhtiössä on; siinä hyvien kelien sattuessa grillataan lähes päivittäin (ei pelkästään me).

Tiistaina grillattiin maissia, kanaa ja ananasta. Kanan marinaadi oli aivan loistava, tässä ainekset (kaikkea sopivasti):

  • Hyvää oliiviöljyä
  • Valkosipulia
  • Habanero -chiliä
  • Soijaa
  • Hunajaa
  • Suolaa
  • Pippuria
  • Limen mehua
Namnamnam! Mikä siinä on, että ulkona syöminen on vaan niiiiin kivaa?

Tacosalaatti (kelpaa myös karppaajille :D )



Eilen kokattiin sitten ruokaisaa taco -salaattia, joka olisi ollut oiva täyte tortilloihinkin. Mutta me söimme sen ihan vaan salaattina. Tässä minun oma reseptini:

Tarvitset:

  • Jauhelihaa
  • Tacomaustetta
  • Kevätsipulia
  • Tomaattia 
  • Salaattia
  • Kurkkua
  • Jalapenoja
  • Cheddar -juustoa raasteena
  • Avocadoa
  • Limeä
  • Ripauksen suolaa ja pippuria

Näin sen teet:

  1. Paista jauheliha ja lisää tacomauste, jätä jäähtymään ja maustumaan.
  2. Pilko avocado pieneen kulhoon, purista päälle puolikkaan limen mehu ja sekoita. (Näin avocado ei tummu ruman väriseksi
  3. Pilko salaattiainekset kulhoon ja kaada avocadot ja jalapenot mukaan, sekoita
  4. Raasta pieni määrä cheddar -juustoa, ja sekoita nekin salaattiin
  5. Mausta salaatti oman maun mukaan pippurilla, suolalla, oliiviöljyllä ja limen mehulla
  6. Kun jauheliha on hieman jäähtynyt, kaada sekin salaattiin
Voin sanoa, että olipas erinomaista salaattia, joka kelpasi meidän raskaan työn raatajallekin! Ja kuten jo mainitsin, tämä sopisi erinomaisesti tacojen ja tortilloiden täytteeksi myös!

Herkullista viikonloppua!

Rakkaudella,
Elisa

torstai 6. kesäkuuta 2013 | 13.00

Hulluttelua

Rakas ystäväni lähetti minulle tällaisen kuvan, ja vedin huutonaurut.

**Kuva**

Arvaatteko minkä takia tämä kuva oli niin erityisen hauska?!


tiistai 4. kesäkuuta 2013 | 11.15

Maxille maxia

Kovasti en harrasta näitä "Outfit of the Day" aka ootd -kuvia, mutta ajattelinpa tehdä poikkeuksen....

Maximekot on nyt kovaa huutoa. Viime kesänä hankin itselleni ihka ensimmäisen maxi-mekon, johon olen edelleen hyvin kovasti rakastunut. Se on ihanan kevyt päällä ja siinä on mukava hengata. Tämä oli myös mun party-look, kun viime perjantaina mentiin sinne 1 -vuotissynttäreille:

Mekko: Evans.co.uk
Hankin mekon viime vuonna evans.co.uk -nettikaupasta, ja se oli häämatkamekoksi ajateltu. Ja kovassa käytössä se oli sielläkin:


Tänä keväänä olenkin miettinyt satsaamista myös toiseen maximekkoon, mutta en ole vielä uutta minua miellyttävää löytänyt. Kunnes rakastuin "I am Peppi" -blogissa nähty Ivana Helsingin aivan superihana Nadine -mekko:
Kuva kopsattu http://shop.ivanahelsinki.com/ -sivulta
Jos tätä mekkoa saisi suuremmassa koossa, kuin 42, niin se olisi mun. Samoin tein... Ehkäpä mä Lontoosta onnistun bongaamaan itselleni jotain kivaa uutta! Ihanaa, enää 1,5 viikkoa ja sit mennään!!!

Rakkaudella, 
Elisa

Ps. arvatkaas tuliko lomakuume noita häämatkakuvia selaillessa?!?!?

maanantai 3. kesäkuuta 2013 | 10.11

Pitsimekko 1 -vuotiaalle

Piiiitkästä aikaa käsityöpostaus. Nimittäin saimme kutsun 1 -vuotissynttäreille muutama viikko sitten, ja pohdin tytölle synttärilahjaa pitkän tovin. Tytöllä on jo periaatteessa ihan kaikkea mitä vaan voi kuvitella, joten päädyin itsetehtyyn lahjaan. Ainakin se on uniikki ja rakkaudella tehty.

Minä pidin lopputuloksesta kovasti, joskaan en nähnyt, oliko mekko tytölle sopiva (kun koon ihan arvaamalla heitin)...:
Neulottu pitsimekko, koko 80. Ohje: Novita kevät 2009
Neulottu pitsimekko, koko 80. Ohje: Novita kevät 2009
Pieni virkattu pitsipanta satiinirusetilla. Ohje (tuunattu) **TÄÄLTÄ** 
Pieni virkattu pitsipanta satiinirusetilla. Ohje (tuunattu) **TÄÄLTÄ** 
Toivottavasti mekko on sopiva, ja kelpaa omistajalleen.. Minä ainakin pidin lopputuloksesta kovasti (vaikka itse sanonkin)

Ihanan aurinkoista alkanutta viikkoa!


Malli: Simple Grey Variant © Koodikielellä