torstai 7. maaliskuuta 2013 | 13.34

Valokuvauskurssi. Nurinaa, osa II

Valokuvauskurssini on nyt edennyt yli puolen välin (nurisinkin jo kurssin laadusta **täällä**). Eilisen puolitoistatuntisen jälkeen olin jälleen kerran niiiiin kiukkuinen, että sai aviomieskin kuulla osansa kiukusta (sori vaan kulta). Nimittäin tein mielessäni yhteenvetoa siitä, mitä olen 6 x 1,5h aikana "oppinut". No en juuri yhtään mitään.

Eilisen tunnin aiheena oli lähikuvaus. Ajattelin, että onpa kivaa, ehkäpä nyt kuulemme, miten lähikuvia kannattaa ottaa ja mitä pitäisi ottaa huomioon. Noooh, yllätysyllätys, koko 1,5h käytettiinkin katsomalla vanhalla diaprojektorilla seinälle heijastettuja diakuvia. Ja "opettaja" kertoi mitä kuvassa on. VOI BLAAAAH. Saatiin siinä sitten valokuvausopin sijasta biologiantunti.

Onpa ollut turhauttava kokemus. Jos saisin päättää nyt, ottaisinko lompakkoon 82€ kylmää käteistä vaiko takataskuuni tämän kurssin opit, voitte arvata miten kävisi. Ehkä pitää vaan mennä opettelemaan omin päin, kun ei ainakaan tuosta kurssista ole ollut iloa. Ei kertakaikkiaan.

Kurssikuvauksessa lukee: "Lisäksi syvennetään tietoja kuvausharjoituksia ja -tehtäviä tekemällä sekä otettuja kuvia katsomalla ja analysoimalla". Ainakaan vielä tähänmennessä kuvausharjoituksia ja -tehtäviä ei ole tehty saatika mitään analysoitu. Saas nähdä tehdäänkö ollenkaan.
**kuva**
Onneksi kevättä kohti mennään, aurinko paistaa ja lumet sulaa, ihanaa!!! :) Mitäs teille kuuluu?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos ihanista kommenteista!

Malli: Simple Grey Variant © Koodikielellä